Maailman viisaus ja Kristuksen tähden houkat

Perheleiri luostarikeskus Panagiassa 

28.4.2023 - 1.5.2023

Esittely

Pitkän tauon jälkeen järjestetään jälleen kerran perheleirin luostarikeskus Panagiassa. Tällä kerta olemme valinneet aiheeksi hyin omalaatuisen Kirkomme pyhien joukon - Kristuksen tähden houkat. Nämä pyhät tekeytyivät hulluiksi ja saivat kestää muilta ihmisiltä halveksuntaa ja pilkkaa. Tämän leirin aikana saamme kuulla, miksi heidän elämäntapa osoittautui Jumalalle otolliseksi ja miten se koitui lopulta heidän ja heitä ympäröivien ihmisten pelastukseksi. Lisäksi leirin tavoitteena olisi tehdä talkootöitä luostarikeskuksen kasvimaalla.

Ottakaa Mukaan

Ottakaa mukaan peitot + lakanat (tai makuupussit). Lisäksi on hyvä olla mukana lämpimiä sisävaatteita ja sisäkengät tai villasukat. Seminaarilla on myös tarkoitus tehdä talkootöitä, joten on hyvä ottaa mukaan ulkoiluun sopivia vaatteita.

Lahjoitukset

Leirien järjestäjät ovat vapaaehtoisia, joiden tavoitteena on tukea leiritoiminnallaan Panagian luostarikeskusta. Mitään kiinteä hintaa leiriin osallistumisessa ei ole. Toivomme osallistujien tekevän luostarikeskukselle lahjoituksen kunkin osallistujan maksukyvyn ja mahdollisuuksien mukaan.

Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö

FI48 5680 0020 3152 85

Viesti: Lahjoitus, Perhetoiminta

Tai MobilePay 44840, viesti ”Lahjoitus”.

Ohjelma (28.4 -  1.5)

Pe

18:00 Ehtoopalvelus

19:00 🍽 Iltapala

20:00  Aikuisille: 🕮 Luento: “Miksi meidän pitää olla vähän houkkia? (TM Heikki Alexi Saulamo)”, Lapsille: ohjattuja pihaleikkeja

22:00  Itaruokoukset

La

8:00 Aamupalvelus

10:00 Liturgia

12:00 🍽 Lounas

12:45 🕮 Koululaisille: “Evankeliumivisa”

13:00 🕮 Aikuisille: Luostarikeskuksen johtaja Hannu Pöyhönen vastaa kysymyksiin.

14:00  Talkootöitä  

16:30 🍽 Päivällinen

17:15  🕮 Koululaisille: “Arvoituskilpailu Kristuksen tähden houkista”, Perheen pienimmile: "Perhemuskari" 

18:00  ​ Ehtoopalvelus

19:00 - 22:00  🍽 Iltapala

19:00 - 22:00  Saunavuorot

22:00   ✙ Itaruokoukset

Su

7:00   Aamupalvelus

9:00 🍽 Aamurukoukset ja aamupala

10:30 🕮 Koululaisille: “Pyhiinvaeltaja Rafael: tapaamani houkat Athos vuorella ja Pyhällä maalla ”, Peheen pienimmille: "Taidepaja"

12:00 🍽 Lounas

13:30 🕮 Aikuisille:"Pyhä Sofia Kleisouran Askeetti (Hannu Pöyhönen)";  Koululaisille: pihakilpailuja, Perheen pienimmille: taidepaja

15:00  🍽 Päivällinen

16:00 Ehtoopalvelus

17:00 Talkootyöt

19:30 - 22:00  🍽 Iltapala

19:30 - 22:00  Saunavuorot

22:00  ✙ Itaruokoukset  

Ma

6:00   Aamupalvelus

9:00 🍽 Aamurukoukset ja aamupala

10:30 🕮 Aikuisille: “Kristuksen tähden houkkia eri puolilta maailma (diakoni Ioann)”, Lapsille: "työpajat"

12:30 🍽 Lounas

13:30 Siivous ja lähtövalmistelut tai talkoot


 

Jumala on Rakkaus

​Elokuun Tapaaminen Panagiassa 15.8.2025 - 17.8.2025




Ohjelma (15.8 -  17.8)

Pe 
18:00  Ehtoopalvelus
19:00 🍽 Iltapala
20:00  🕮  Keskustelu I: “Inhmillinen ja Jumalallinen rakkaus" (Heikki Alex Saulamo)
21:30   Iltarukoukset

La 
6:00  Aamupalvelus
8:30 ✙ Aamurukoukset ja aamupala
9:30 Talkotyöt
11:30 🍽 Välipala
12:00 Vapaata / Toimintaa lapsille: Raamatun kertomus Kainista ja Aabelista.
14:00 🍽 Yhteisruokailu veljestön kanssa
15:00 🕮  Keskustelu II: “Vihollisten rakastamisesta" (Hannu Pöyhönen)
17:00  🍽 Välipala  
18:00  ​ Ehtoopalvelus
19:30 - 21:30  Saunavuorot
19:30 - 21:45  🍽 Iltapala
21:30  
 Valmistautuminen Herran Pyhään Ehtoolliset

Su 
7:00     Aamupalvelus
10:00Liturgia Lahdessa

Tapahtuman tukeminen

Tapahtuman järjestämistä voi tukea ostamalla muutamalla eurolla joitakin seuraavista ruokatarvikkeista: tomaattimurska, leipä (tumma/valea), musta tee, oliiviöljy, rapsiöljy, säilykesienet, säilykemaissit, säilykesuolakurkut, kaurakerma, paasto kahvileivät

Sekä tekemällä lahjoituksen Athos Säätiölle.

Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö
FI48 5680 0020 3152 85
Viesti: Lahjoitus, Perhetoiminta
Tai MobilePay 44840, viesti ”Lahjoitus”.