Seminaari Panagiassa 23.2 - 25.2
Esittely
Suuri Paasto on alkanut. Kirkomme arkipäivien jumalanpalveluskierrossa korostuu Vanhan Testamentin kirjoitukset aivan uudella tavalla.
Meidän seuraavassa tapaamisessamme Panagiassa keskustelemme Vanhan Testamentin kirjoituksista, ja erityisesti luomiskertomuksesta ja ensimmäisten ihmisten syntiinlankeemuksesta. Miten Kirkkoomme pyhät ovat Pyhän Hengen valaisemina ymmärtäneet tämän ihmeellisen kertomuksen sanoman?
Ottakaa Mukaan
Ottakaa mukaan tyynyliinat, pussilakanat ja lakanat (tai makuupussit) mikäli tulette autolla. Julkisilla kulkevat voivat lainata koululla olevia liinavaatteita. Lisäksi on hyvä olla mukana lämpimiä sisävaatteita ja sisäkengät tai villasukat. Seminaarilla on myös tarkoitus tehdä talkootöitä, joten on hyvä ottaa mukaan ulkoiluun sopivia vaatteita.
Lahjoitukset
Leirien järjestäjät ovat vapaaehtoisia, joiden tavoitteena on tukea leiritoiminnallaan Panagiakeskusta. Mitään kiinteä hintaa leiriin osallistumisessa ei ole. Toivomme osallistujien tekevän luostarikeskukselle lahjoituksen kunkin osallistujan maksukyvyn ja mahdollisuuksien mukaan.
Leirien järjestämistä voi myös tukea ostamalla muutamalla eurolla joitakin seuraavista ruokatarvikkeista: tomaattimurska, musta tee, oliiviöljy, rapsiöljy, säilykesienet, säilykemaissit, säilykesuolakurkut, kaurakerma, paasto kahvileivät tms.
Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö
FI48 5680 0020 3152 85
Viesti: Lahjoitus, Perhetoiminta
Tai MobilePay 44840, viesti ”Lahjoitus”.
Ohjelma (23.2 - 25.2)
Pe
18:00 ✙ Ehtoopalvelus
19:00 🍽 Iltapala
20:00 🕮 Luento: “Luomiskertomus ja syntiinlankeemus"
21:30 ✙ Iltarukoukset
La
6:00 ✙ Aamupalvelus
8:30 🍽 Aamurukoukset ja aamupala
10:00 Talkootyöt / Lasten toiminta
13:00 🍽 Lounas
14:00 🕮 Keskustelu: Hannu Pöuhönen vastaa kysymyksiin
Vapaata, mahdollisuus käydä Filokaliassa
17:00 🍽 Päivällinen
18:00 ✙ Ehtoopalvelus
19:30 - 21:45 Saunavuorot
19:30 - 21:45 🍽 Iltapala
22:00 ✙ Iltarukoukset, Herran Pyhään Ehtoolliseen valmistavat rukoukset
Su
7:00 ✙ Aamupalvelus
10:00 ✙ Jumalallinen liturgia Lahdessa
Jumala on Rakkaus
Elokuun Tapaaminen Panagiassa 15.8.2025 - 17.8.2025

Ohjelma (15.8 - 17.8)
Pe
18:00 ✙ Ehtoopalvelus
19:00 🍽 Iltapala
20:00 🕮 Keskustelu I: “Inhmillinen ja Jumalallinen rakkaus" (Heikki Alex Saulamo)
21:30 ✙ Iltarukoukset
La
6:00 ✙ Aamupalvelus
8:30 ✙ Aamurukoukset ja aamupala
9:30 Talkotyöt
11:30 🍽 Välipala
12:00 Vapaata / Toimintaa lapsille: Raamatun kertomus Kainista ja Aabelista.
14:00 🍽 Yhteisruokailu veljestön kanssa
15:00
🕮 Keskustelu II: “Vihollisten rakastamisesta" (Hannu Pöyhönen)
17:00
🍽 Välipala
18:00 ✙ Ehtoopalvelus
19:30 - 21:30 Saunavuorot
19:30 - 21:45 🍽 Iltapala
21:30 ✙ Valmistautuminen Herran Pyhään Ehtoolliset
Su
7:00 ✙ Aamupalvelus
10:00✙ Liturgia Lahdessa
Tapahtuman tukeminen
Tapahtuman järjestämistä voi tukea ostamalla muutamalla eurolla joitakin seuraavista ruokatarvikkeista: tomaattimurska, leipä (tumma/valea), musta tee, oliiviöljy, rapsiöljy, säilykesienet, säilykemaissit, säilykesuolakurkut, kaurakerma, paasto kahvileivät
Sekä tekemällä lahjoituksen Athos Säätiölle.
Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö
FI48 5680 0020 3152 85
Viesti: Lahjoitus, Perhetoiminta
Tai MobilePay 44840, viesti ”Lahjoitus”.