Seminaari Panagiassa 22.9.2023 - 24.9.2023


Esittely

Viime seminaarissa tarkastelimme näkymätöntä taistelua, jota jokainen kristitty joutuu lakkamatta käymään himoja vastaab aina elämänsä viimeisen hetken asti. Kirkkoisien mukaan ylpeys on pahin kaikista himoista. Tässä seminaarissa puhumme siitä, miten tämä himo toimii ihmisessä, miten sen voi tunnistaa ja kuinka sen saa itsessään voitettua.

Ottakaa Mukaan

Ottakaa mukaan tyynyliinat, pussilakanat ja lakanat (tai makuupussit). Lisäksi on hyvä olla mukana lämpimiä sisävaatteita ja sisäkengät tai villasukat. Seminaarilla on myös tarkoitus tehdä talkootöitä, joten on hyvä ottaa mukaan ulkoiluun sopivia vaatteita.

Lahjoitukset

Leirien järjestäjät ovat vapaaehtoisia, joiden tavoitteena on tukea leiritoiminnallaan Panagia keskusta. Mitään kiinteä hintaa leiriin osallistumisessa ei ole. Toivomme osallistujien tekevän luostarikeskukselle lahjoituksen kunkin osallistujan maksukyvyn ja mahdollisuuksien mukaan.

Leirien järjestämistä voi myös tukea ostamalla muutamalla eurolla joitakin seuraavista ruokatarvikkeista: tomaattimurskaa, leipää (tumma/valea), musta teetä, oliiviöljyä, rapsiöljyä, säilykemaissia, säilyke suolakurkkuja, kalapuikkoja, tonnikalasäilykkeitä,  kaurakermaa, paasto kahvileipää.

Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö

FI48 5680 0020 3152 85

Viesti: Lahjoitus, Perhetoiminta

Tai MobilePay 44840, viesti ”Lahjoitus”.

Ohjelma (22.9 -  24.9)

Pe 

18:00 Ehtoopalvelus

19:00 🍽 Iltapala

20:00  🕮 Luento: “Ylpeyden ansa" (TM Heikki Alexi Saulamo)

21:30  Iltarukoukset,  Herran Pyhään Ehtoolliseen valmistavat rukoukset

La 

8:00  Aamupalvelus

10:00   Liturgia

12:00 🍽 Kirkkokahvit 

13:00  🕮 Keskustelu: "Panagiakeskuksen johtaja TT Hannu Pöyhönen vastaa kysymyksiin"

14:00 Talkootyöt  

17:00 🍽 Päivällinen

18:00  ​ Ehtoopalvelus

19:30 - 21:45  Saunavuorot

19:30 - 21:45  🍽 Iltapala

22:00   ✙ Iltarukoukset

Su

7:00  Aamupalvelus

9:15  Aamurukoukset

9:30  🍽 Aamupala 

10:15  🕮 Keskustelu: "Abba Dorotheos, Johannes Klimakos - mitä maailmassa elävä kristitty voisi oppia suurilta erämaa isiltä" (diakoni Ioann)

12:00 Talkootyöt

14:00 🍽 Lounas  

15:00 Loppusiivous




 



 

Jumala on Rakkaus

​Elokuun Tapaaminen Panagiassa 15.8.2025 - 17.8.2025




Ohjelma (15.8 -  17.8)

Pe 
18:00  Ehtoopalvelus
19:00 🍽 Iltapala
20:00  🕮  Keskustelu I: “Inhmillinen ja Jumalallinen rakkaus" (Heikki Alex Saulamo)
21:30   Iltarukoukset

La 
6:00  Aamupalvelus
8:30 ✙ Aamurukoukset ja aamupala
9:30 Talkotyöt
11:30 🍽 Välipala
12:00 Vapaata / Toimintaa lapsille: Raamatun kertomus Kainista ja Aabelista.
14:00 🍽 Yhteisruokailu veljestön kanssa
15:00 🕮  Keskustelu II: “Vihollisten rakastamisesta" (Hannu Pöyhönen)
17:00  🍽 Välipala  
18:00  ​ Ehtoopalvelus
19:30 - 21:30  Saunavuorot
19:30 - 21:45  🍽 Iltapala
21:30  
 Valmistautuminen Herran Pyhään Ehtoolliset

Su 
7:00     Aamupalvelus
10:00Liturgia Lahdessa

Tapahtuman tukeminen

Tapahtuman järjestämistä voi tukea ostamalla muutamalla eurolla joitakin seuraavista ruokatarvikkeista: tomaattimurska, leipä (tumma/valea), musta tee, oliiviöljy, rapsiöljy, säilykesienet, säilykemaissit, säilykesuolakurkut, kaurakerma, paasto kahvileivät

Sekä tekemällä lahjoituksen Athos Säätiölle.

Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö
FI48 5680 0020 3152 85
Viesti: Lahjoitus, Perhetoiminta
Tai MobilePay 44840, viesti ”Lahjoitus”.