Hän joka kestää loppuun asti, pelastuu
Mark. 13:13
Seminaari Panagiassa 16.8. - 18.8.2024
Esittely
Kristuksen Kirkko on saanut syntynsä ja kasvanut vainojen keskellä. Myös koko Kirkon historia on jatkuvaa rauhallisten aikojen ja vainojen vuorottelua. Eri puolilla maailmaa erilaisissa historillisissa olosuhteissa Kristuksen palvelijat eri vuosisatoina joutuivat osoittamaan uskollisuuttaan Jumalalle "kestämällä loppuun asti" (Mark 13:13). Samalla Kirkomme pyhät opettavat, että kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi. Tässä yhteydessä vainoilla tarkoitetaan erilaisia koettelemuksia, ahdinkoja ja suruja, joita uskovainen joutuu kestämään elämässään. Seminaarilla keskustelemme siitä, mistä voisimme saada voimia ja rohkeutta kohtaamiimme koettelemuksiin.
Ottakaa Mukaan
Autolla tulevat ottakaa mukaan tyynyliinat, pussilakanat ja lakanat (tai makuupussit). Julkisilla tulijoille niitä voidaan lainata. Lisäksi on hyvä olla mukana lämpimiä sisävaatteita ja sisäkengät tai villasukat. Seminaarilla on myös tarkoitus tehdä talkootöitä, joten on hyvä ottaa mukaan ulkoiluun sopivia vaatteita.
Lahjoitukset
Leirien järjestäjät ovat vapaaehtoisia, joiden tavoitteena on tukea leiritoiminnallaan Panagia keskusta. Mitään kiinteä hintaa leiriin osallistumisessa ei ole. Toivomme osallistujien tekevän luostarikeskukselle lahjoituksen kunkin osallistujan maksukyvyn ja mahdollisuuksien mukaan.
Leirien järjestämistä voi myös tukea ostamalla muutamalla eurolla joitakin seuraavista ruokatarvikkeista: tomaattimurska, leipä (tumma/valea), musta tee, oliiviöljy, rapsiöljy, säilykesienet, säilykemaissit, säilykesuolakurkut, kalapuikot, tonnikalasäilykkeet, pasta, kaurakerma, kahvileivät
Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö
FI48 5680 0020 3152 85
Viesti: Lahjoitus, Perhetoiminta
Tai MobilePay 44840, viesti ”Lahjoitus”.
Jumala on Rakkaus
Elokuun Tapaaminen Panagiassa 15.8.2025 - 17.8.2025

Ohjelma (15.8 - 17.8)
Pe
18:00 ✙ Ehtoopalvelus
19:00 🍽 Iltapala
20:00 🕮 Keskustelu I: “Inhmillinen ja Jumalallinen rakkaus" (Heikki Alex Saulamo)
21:30 ✙ Iltarukoukset
La
6:00 ✙ Aamupalvelus
8:30 ✙ Aamurukoukset ja aamupala
9:30 Talkotyöt
11:30 🍽 Välipala
12:00 Vapaata / Toimintaa lapsille: Raamatun kertomus Kainista ja Aabelista.
14:00 🍽 Yhteisruokailu veljestön kanssa
15:00
🕮 Keskustelu II: “Vihollisten rakastamisesta" (Hannu Pöyhönen)
17:00
🍽 Välipala
18:00 ✙ Ehtoopalvelus
19:30 - 21:30 Saunavuorot
19:30 - 21:45 🍽 Iltapala
21:30 ✙ Valmistautuminen Herran Pyhään Ehtoolliset
Su
7:00 ✙ Aamupalvelus
10:00✙ Liturgia Lahdessa
Tapahtuman tukeminen
Tapahtuman järjestämistä voi tukea ostamalla muutamalla eurolla joitakin seuraavista ruokatarvikkeista: tomaattimurska, leipä (tumma/valea), musta tee, oliiviöljy, rapsiöljy, säilykesienet, säilykemaissit, säilykesuolakurkut, kaurakerma, paasto kahvileivät
Sekä tekemällä lahjoituksen Athos Säätiölle.
Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö
FI48 5680 0020 3152 85
Viesti: Lahjoitus, Perhetoiminta
Tai MobilePay 44840, viesti ”Lahjoitus”.