Toimintaa Panagian Perheille ja ystäville

Mistä Kristuksen vertaukset meille kertovat?

11.7 - 16.7 2025

   

Päivän ohjelma

Jateaan vanhempien ja lasten kesken vastuuvuorot eri ruokailujen järjestelmisestä ja niihin liittyvistä siivouvuoroista

Työpajat voivat olla puukäsityötä, kokkauskerhoa, opetuksellinen askartelu Raamatun aiheista tai vaikkapa kalastusretki ja kalan perkaaminen. Työpajan sisältö katsotaan sen mukaan, ketä lapsia on kunakin päivänä paikalla ja minkälaista osaamista löytyy paikalla olevilta vanhemmilta. Osa työpajoista suunnitellaan valmiiksi ennen perheviikon alkua ja loput mietitään yhdessä paikalla olevien osallistujien kanssa. Vanhemmat toimivat työpajojen aikana joko apuohjaajina tai katsovat pienempien sisarusten perään tai auttavat talkootöissä (keittiö/kasvimaa)

Jateaan vanhempien ja lasten kesken vastuuvuorot eri ruokailujen järjestelmisestä ja niihin liittyvistä siivouvuoroista

Veihtelevan aiheinen luento tai keskustelu aikuisille. Lapsilla vapaa-aika

14:30 Uinti / Lepohetki

Lapset voivat käydä uimassa vanhempien valvonnan alla

Jateaan vanhempien ja lasten kesken vastuuvuorot eri ruokailujen järjestelmisestä ja niihin liittyvistä siivouvuoroista

Liikunnallinen peli (jalkapallo, lipunryöstö, yms.)

Harjoitellaan lasten kanssa laulamaan joitakin ehtoopalveluksen veisuja

Veljestön palavelus alkaa jo klo 18:00 IX:lla hetkellä, mutta pyritään siihen, että lapset olisivat kirkossa 18:15 - 18:45

Eri viikonpäivinä tapahtuu...

11.7-12.7  Keskustelut Kristuksen vaikeasti ymmärrettävistä vertauksista: "Epärehellisestä taloudenhoitajasta", "Kasvavasta viljasta" , "Kymmenestä Neitsyestä", "Palvelijoille uksotuista rahoista", ynnä muut. (d. Ioann)
13.7 Yhteinen kirkkoretki Hämeenlinnaan   
14.7-15.7 Keskustelu: Matteuksen Evankeliumin Vertaukset (Hannu)
16.7 Keskustelu: Taivaan valtakunta ja viimeinen tuomio Kristuksen vertauksissa (Heikki-Alexi)


Jumala on Rakkaus

​Elokuun Tapaaminen Panagiassa 15.8.2025 - 17.8.2025




Ohjelma (15.8 -  17.8)

Pe 
18:00  Ehtoopalvelus
19:00 🍽 Iltapala
20:00  🕮  Keskustelu I: “Inhmillinen ja Jumalallinen rakkaus" (Heikki Alex Saulamo)
21:30   Iltarukoukset

La 
6:00  Aamupalvelus
8:30 ✙ Aamurukoukset ja aamupala
9:30 Talkotyöt
11:30 🍽 Välipala
12:00 Vapaata / Toimintaa lapsille: Raamatun kertomus Kainista ja Aabelista.
14:00 🍽 Yhteisruokailu veljestön kanssa
15:00 🕮  Keskustelu II: “Vihollisten rakastamisesta" (Hannu Pöyhönen)
17:00  🍽 Välipala  
18:00  ​ Ehtoopalvelus
19:30 - 21:30  Saunavuorot
19:30 - 21:45  🍽 Iltapala
21:30  
 Valmistautuminen Herran Pyhään Ehtoolliset

Su 
7:00     Aamupalvelus
10:00Liturgia Lahdessa

Tapahtuman tukeminen

Tapahtuman järjestämistä voi tukea ostamalla muutamalla eurolla joitakin seuraavista ruokatarvikkeista: tomaattimurska, leipä (tumma/valea), musta tee, oliiviöljy, rapsiöljy, säilykesienet, säilykemaissit, säilykesuolakurkut, kaurakerma, paasto kahvileivät

Sekä tekemällä lahjoituksen Athos Säätiölle.

Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö
FI48 5680 0020 3152 85
Viesti: Lahjoitus, Perhetoiminta
Tai MobilePay 44840, viesti ”Lahjoitus”.