Varokaamme eksytystä

Seminaari luostarikeskus Panagiassa 19.5 - 21.5

Esittely

Toukokuun seminaarilla meillä olisi tarkoitus keskustella eksytyksen vaaroista Kirkomme pyhien opetuksien valossa. Meitä saattavat eksyttää ympärillämme vallitsevat maalliset ideologiat, kristilliseen ajatteluun soluttautuneet epäortodoksiset opetukset ja ennen kaikkea meidän oma ylpeytemme. Luentojen ja keskustelujen oheessa teemme talkootyötä kasvimaalla ja koulurakennuksen pihassa. Aiemmista seminaareistamme poiketen, tämä seminaari alkaa jo perjantaina aamupäivällä. Tervetuloa!

Ottakaa Mukaan

Ottakaa mukaan peitot + lakanat (tai makuupussit). Lisäksi on hyvä olla mukana lämpimiä sisävaatteita ja sisäkengät tai villasukat. Seminaarilla on myös tarkoitus tehdä talkootöitä, joten on hyvä ottaa mukaan ulkoiluun sopivia vaatteita.

Lahjoitukset

Leirien järjestäjät ovat vapaaehtoisia, joiden tavoitteena on tukea leiritoiminnallaan Panagian luostarikeskusta. Mitään kiinteä hintaa leiriin osallistumisessa ei ole. Toivomme osallistujien tekevän luostarikeskukselle lahjoituksen kunkin osallistujan maksukyvyn ja mahdollisuuksien mukaan.

Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö

FI48 5680 0020 3152 85

Viesti: Lahjoitus, Perhetoiminta

Tai MobilePay 44840, viesti ”Lahjoitus”.

Ohjelma (19.5 -  21.5)

Pe

10:00  Kasvimaatalkoot

13:00 🍽 Lounas

14:00 Kasvimaatalkoot

16:00  🍽 Päivällinen

18:00 Ehtoopalvelus

19:00 🍽 Iltapala

20:00  🕮 Luento: “Kymmennen tietä eksytykseen" (TM Heikki Alexi Saulamo)

22:00  Iltarukoukset

La

6:00 Aamupalvelus

8:30 🍽 Aamupala 

9:30 🕮 Luostarikeskuksen johtaja Hannu Pöyhönen vastaa kysymyksiin.

10:30 Talkootöitä

13:00 🍽 Lounas

14:00  Talkootöitä  

16:30 🍽 Päivällinen

18:00  ​ Ehtoopalvelus

19:00 - 21:30  🍽 Iltapala

19:00 - 21:30  Saunavuorot

21:30   ✙ Iltarukoukset, Pyhään Ehtoolliseen valmistavat rukoukset

Su

7:00   Aamupalvelus (Panagiassa)

9:15 Lähtö yhteiskyydeillä liturgiaan Lahteen

10:00 Jumalallinen liturgia (Lahdessa)

13:00 🍽 Piknik Lahdessa 

13:30  🕮 “Pyhä Ignati Brianchaninov: Opetuksia eksytyksestä hengellisessä elämässä" (Lahdessa, diakoni Ioann Avdouevski) 

15:00 Huoneiden siivous


 

Jumala on Rakkaus

​Elokuun Tapaaminen Panagiassa 15.8.2025 - 17.8.2025




Ohjelma (15.8 -  17.8)

Pe 
18:00  Ehtoopalvelus
19:00 🍽 Iltapala
20:00  🕮  Keskustelu I: “Inhmillinen ja Jumalallinen rakkaus" (Heikki Alex Saulamo)
21:30   Iltarukoukset

La 
6:00  Aamupalvelus
8:30 ✙ Aamurukoukset ja aamupala
9:30 Talkotyöt
11:30 🍽 Välipala
12:00 Vapaata / Toimintaa lapsille: Raamatun kertomus Kainista ja Aabelista.
14:00 🍽 Yhteisruokailu veljestön kanssa
15:00 🕮  Keskustelu II: “Vihollisten rakastamisesta" (Hannu Pöyhönen)
17:00  🍽 Välipala  
18:00  ​ Ehtoopalvelus
19:30 - 21:30  Saunavuorot
19:30 - 21:45  🍽 Iltapala
21:30  
 Valmistautuminen Herran Pyhään Ehtoolliset

Su 
7:00     Aamupalvelus
10:00Liturgia Lahdessa

Tapahtuman tukeminen

Tapahtuman järjestämistä voi tukea ostamalla muutamalla eurolla joitakin seuraavista ruokatarvikkeista: tomaattimurska, leipä (tumma/valea), musta tee, oliiviöljy, rapsiöljy, säilykesienet, säilykemaissit, säilykesuolakurkut, kaurakerma, paasto kahvileivät

Sekä tekemällä lahjoituksen Athos Säätiölle.

Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö
FI48 5680 0020 3152 85
Viesti: Lahjoitus, Perhetoiminta
Tai MobilePay 44840, viesti ”Lahjoitus”.