Seuraavaksi siirrymme kätkettyyn hengellisen elämän osa-alueeseen, joka on useimmille nykyihmisille vieras ja käsittämätön; mutta jos haluamme rakentaa elämämme ja perheemme pohjautuen hengellisiin lähtökohtiin, meidän täytyy varovaisesti ja kärsivällisesti syventyä siihen, opittava ymmärtämään sitä, mutta mielellään rippi-isän tukemina. Hengellisten käsitteiden ja symbolien kieli on maallistuneelle maailmalle käsittämätön, aivan kuten korkeamman matematiikan kategoriat ja symbolit ovat käsittämättömiä alakoululaiselle. Jälkimmäisten käsittäminen on mahdollista rationaalisesti kehittyneelle mielelle, mutta hengellisiä kategorioita pystyy käsittämään vain sydämen puhtaudella, hengellä ja rakkaudella.

Jos joku kokee seuraavat sivut vaikeiksi, hän voi halutessaan ohittaa tämän luvun ja palata siihen myöhemmin. Tämä luku ei ole tarkoitettu niille, jotka ovat ottaneet kirkollisen vihkimyksen muodin vuoksi ja näkevät häissä pelkän kauniin ja juhlallisen seremonian, mutteivät pyhän Kirkon kätkettyä, armon täyttämää sakramenttia.

* * *
Varhaisessa Kirkossa ei ollut erillistä avioliittoon vihkimistä yksityisenä toimituksena. Vihkiminen pidettiin Liturgiassa osana yleistä Kirkon jumalanpalvelusta ja se päättyi Pyhän Ehtoolliseen vastaanottamiseen, sillä kuten Simeon Tessalonikilainen kirjoitti: "... jokaisen pyhän rituaalin loppuun saattaminen ja jokaisen jumalallisen sakramentin sinetti on Pyhä Ehtoollinen." Tässä sakramenttien sakramentissa muinaisen kirkon ajatuksen mukaan kaikki muut kristilliset sakramentit saavat täyttymyksensä.

Pyhien lahjojen vastaanottamiseen päättyi myös kastetoimitus erityisissä "kasteliturgioissa". Muistutuksena tästä on veisu "Te kaikki jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristukseen pukeutuneet", jota lauletaan joissakin juhlapäivien Liturgioissa tavanomaisen "Kolmipyhä" -veisun sijaan. Diakonin, papin ja piispan vihkiminen suoritetaan edelleen liturgiassa.

Teoksessaan “Kirje vaimolle” Tertullianus (II vuosisata) kirjoitti, että "avioliitosta sovitaan seurakunnan kanssa",”se leimataan siunauksella", "se tulee enkelten kirjaamaksi taivaissa" ja sitä vahvistetaan esiinkannetulla uhrilahjalla eli Eukaristialla.

Avioliittoon vihkiminen tapahtui opetettavien liturgiassa, ja se päättyi, olettavasti, uskovien liturgiassa, kun vihityt ottivat Pyhän Ehtoollisen yhteisestä maljasta: aviomies - "Isän nimeen", vaimo - "Isän nimeen", aviomies - "Pojan nimeen", vaimo - "Pojan nimeen", aviomies, "Pyhän Hengen nimeen", vaimo, "Pyhän Hengen nimeen". He ottivat ehtoollisen yhdessä vuorotellen ikään kuin yhtenä olentona, yhtenä ruumiina, vastikään luotuna kotiseurakuntana. Papitkin ottavat Pyhää Ehtoollista maljasta kolme kertaa; yhteisessä palveluksessa peräkkäin yksi toisensa jälkeen.

Puolisoiden yhteinen osallistuminen Pyhään Ehtoolliseen on välttämätön edellytys kotiseurakunnan rakentamiselle. Kirkko on Kristuksen mystinen ruumis, ja liittyminen tämän Kirkon jäseneksi, tämän pienen kirkon, tässä vaiheessa kahden hengen kirkon, on mahdollista vain Kristuksen Ruumiin ja Veren yhteyden kautta. Yhteinen eukaristinen elämä on se tavoite, jota kohti puolisoiden tulisi aina pyrkiä.

Eukaristia on aina ollut ja tulee aina olemaan kristityn kirkollisen elämän mittapuu. Puolisoilla tulee olla yhteinen hengellinen elämä Kristuksessa; ilman sitä tai sen jakautuessa kahteen erilliseen osaan ei voi olla kotiseurakuntaakaan. Kaikki meidän kirkolliset ongelmat - ja monissa tapauksissa sekä perhe- että sosiaaliset ongelmat johtuvat elämämme kirkollisuuden kadottamisesta, "Eukaristian" kadottamisesta elämän keskipisteenä.

Nimenomaan yhteisen Pyhän Ehtoollisen kautta, sen kautta, että osallistutaan yhdessä Kirkon elämään Sakramenteissa ja rukouksissa, avioliitosta tulee ei ainoastaan ​​ruumiin ja sielun liitto, vaan myös hengen liitto. Tässä ulottuvuudessa Uuden testamentin ortodoksinen kirkollinen avioliitto eroaa muista avioliitoista.

Kristus tuli lunastamaan meidät synnistä, muuttamaan koko elämämme, mukaan lukien avioliitto. Hän tuli syventämään sen sisällön Hengessä ja Totuudessa. Tämän muunnoksen symboli on Jeesuksen Kristuksen Galilean Kaanassa tekemä ihme: veden muuttaminen viiniksi hääjuhlassa.

Avioliittoa ei aseteta missään niin arvostetulle sijalle kuin kristinuskossa. Apostoli Paavali vertaa sitä Kristuksen ja Kirkon liittoon (Ef. 5:23, 29–30). Ei voi olla tätä vertauskuvaa korkeampaa. "Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti kirkkoa ja antoi itsensä sen edestä" (Ef. 5:25). Kirkollinen avioliittovihkimys on lahja, ja sen meille antoi Kristus, mutta sen kasvattamiseen ja säilyttämiseen tarvitaan myös puolisoiden ponnisteluja, sillä "Taivasten valtakunta temmataan voimalla" (vrt. Matt. 11: 12).

Valitettavasti tämä lahja ei aina toteudu uskovien perhe-elämässä: he eivät aina edes yritä toteuttaa sitä käytännön elämässä. Joskus sitä käsitellään kuin sattumalta ostettua tuotetta, joka on tullut tarpeettomaksi ajan myötä.

Vanhassa venäläisessä avioliittovihkimiskaavassa (XIII vuosisata) on sanat: "... Herra yhdistä heidät yhdeksi ajatukseksi, kruunaa heidät yhdeksi rakkaudeksi ja liitä heidät yhdeksi lihaksi".

Pappi John Meyendorff kirjoittaa: "Avioliitto solmitaan kahden Kristuksen ruumiin jäsenen välillä ja siksi se on sakramentti. Koska avioliitto on sakramentti, se ei ole vain juridinen sopimus, vaan se on ”ikuinen lahja”, joka on saatavilla Taivaan valtakunnan kansalaisille, mutta se on täysin käsittämätön niille, jotka eivät tunne tätä valtakuntaa eivätkä etsi sitä.”

Avioliiton sakramentin voi toimittaa vain piispa tai pappi, eli Eukaristian toimittaja, joka edustaa liturgisesti aina koko Kirkkoa.

Vastaanottaessa Pyhiä Lahjoja ihminen ei lakkaa olemasta ihminen, mutta hän jälleenrakentaa suhteensa Jumalaan, tulee osaksi Kristuksen ruumista ja palaa maailmaan ja perheeseensä Hengen ja Totuuden voimassa, kantaen kaikki saamansa talentit, luovaan työhön, palvelukseen, rakkauteen. Kotiseurakunta vaatii luovaa työtä, kehittää rakkautta perhettä palvellessa, mitä se pitää osana maailmanlaajuisen Kirkon palvelemista, Kristuksen ja ihmisten palvelemista. Toisin käy, jos kodista tule sisäänpäin sulkeutunut hankintojen ja vaurastumisen maailma; silloin ei synny kodin seurakuntaa - kodin Kirkkoa. Se epäonnistuu myös silloin, kun Kirkon palveleminen ymmärretään vain palveluksena kodin ulkopuolella. Näitä molempia ääripäitä pitää välttää.

Eukaristiaan osallistuminen varhaisen kirkon opettajien ja joidenkin nykyisten teologien ajattelun mukaan muuttaa muodollisen siviilisopimuksen Jumalan valtakunnan mysteeriksi, "avioliitoksi Herrassa, eikä himossa". "Tämä salaisuus on suuri" (Ef. 5:32).

Kristillinen avioliitto, joka on saatettu loppuun Eukaristiassa ja on ”ikuinen lahja”, antaa meille toivoa, että pyhän Johannes Krysostomoksen mukaan, "tulevassa elämässä uskolliset puolisot kohtaavat toisensa pelotta ja tulevat ikuisesti elämään Kristuksen ja toistensa kanssa suuressa ilossa".

Tällä tavalla kristillinen avioliitto liittyy siis Eukaristiaan, ”ja siinä ja sen kautta avioliittoon vihittyjen sielut liittyvät Jumalaan sanoinkuvaamattomassa liitossa”.

Se, että avioliittoon vihkimisen toimitus on peräisin vihkimisliturgioista, puoltaa koko sen toimituskaava.

Se alkaa liturgisella alkusiunauksella: "Siunattu on Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta..." Sitä seuraa, kuten Liturgiassa, suuri ektenia, jota täydentävät erityiset anomukset avioliittoon vihittävien puolesta. Papin rukoukset päättyvät samaan doksologiaan kuin salaiset rukoukset Liturgian ensimmäisen antifonin aikana. Epistolaa ja Evankeliumia seuraa hartauden ektenia, joka sisältää avioliittoa koskevia lisä-anomuksia. Huomattakoon, että pappien toimituskirja tarjoaa mahdollisuuden sekä suuressa että pienessä ekteniassa lisätä anomuksia eri tarpeisiin ("kaikenlaisissa tarpeissa", "hyvää työtä aloitettaessa", "matkustaville" jne.). Avioliittoon vihkimyksessä kävellään analogin ympäri veisaten samat kolme veisua kuin diakonin ja papin vihkimyksessä, kun vihittävää pappia tai diakonia kuljetetaan kolmesti alttaripöydän ympäri.

Yksi perustavanlaatuisista eroista nykyaikaisen avioliittovihkimyksen ja Liturgian välillä on se, että "Isä meidän" -rukouksen jälkeen Liturgiassa nautitaan maljasta Herran Pyhä Ehtoollinen, mutta avioliittovihkimyksessä juodaan vedellä laimennettua viiniä kupista. Tämä juoma, jolla on symbolinen merkitys, muistuttaa varhaisen Kirkon aikaista vastavihittyjen yhteistä osallistumista Herramme Jeesuksen Kristuksen Ruumista ja Verestää, mikä tapahtui Liturgian lopussa.

Avioliiton eriytyminen Liturgiasta itsenäiseksi toimitukseksi osoittaa epäsuorasti elämämme kirkollisuuden kadottamista. Avioliiton ja Eukaristian luonnollinen yhteys tulee mahdottomaksi eri uskontokuntien avioliitoissa, koska silloin ajatus kotikirkosta on väistämättä vääristynyt elämässä ja tietoisuudessa.

Nykyaikaiset muodot avioliiton ja Eukaristian sakramenttien yhdistämiseksi voivat vaihdella morsiamen ja sulhasen hengellisestä tasosta ja kunkin seurakunnan käytännöistä riippuen.

On välttämätöntä, että ne, jotka haluavat mennä naimisiin, ensin paastoavat, käyvät synnintunnustuksella ja osallistuvat yhdessä Pyhään Ehtoollisen. On erityisen toivottavaa, että avioliittoon valmistautuvat eivät kuormittaisi itseään liiallisilla hääjuhlien valmisteluilla, vaan sen sijaan osallistuisivat Jumalalliseen Liturgiaan.

Parasta olisi, että morsian ja sulhanen osallistuisivat Pyhään Ehtoolliseen vihkimispäivänä. Morsian voi esimerkiksi tulla kirkkoon ennen Liturgian alkua, osallistua Pyhään Ehtoollisen yhdessä sulhasen kanssa ja sitten pukeutua hääpukuun jossain kirkossa olevassa erillisessä tilassa.

On toinenkin vaihtoehto: kihlaus-toimituksen voi toimittaa ennen Liturgiaa. Liturgian ajan kihlatut voisivat seistä kynttilöiden kanssa, osallistua yhdessä Pyhään Ehtoolliseen ja sitten avioliittoon vihkiminen toimitettaisiin Liturgian jälkeen.

Palaaminen varhaiskristilliseen "Avioliittoliturgiaan" on puolestaan mahdollista vain Kirkon piispainsynodin päätöksellä.

Kaikissa tapauksissa valmistettaessa nuoria avioliittovihkimykseen on tarpeen selittää kristillisen avioliiton merkitys sekä synnintunnustuksen ja pyhään Ehtoolliseen osallistumisen välttämättömyys sitä solmittaessa, jotta puolisot pääsisivät yhteyteen toistensa kanssa puhtaina ja hengellisesti vahvistettuina. Tämä on välttämätöntä kirkkaan kaksoisolennon (aviomies † vaimo) luomiseksi Herrassa ja tulevan kotiseurakunnan perustan asettamiseksi.