V. Lasten Hengellisestä Kasvatuksesta (osa I)

Avain lasten kristilliseen kasvatukseen on vanhempien intensiivinen sisäinen hengellinen elämä, jonka lapset aistivat ja johon he osallistuvat ikänsä ja luonteenpiirteidensä mukaisesti. "Vanhempien uskoa ja hurskautta", kirjoitti pyhä Feofan Erakko, "täytyy pitää kaikkein voimallisimpana välineenä hengellisen elämän ylläpitämiseen ja kasvattamiseen lapsissa".

Tällainen osallisuus hengellisestä elämästä on tarpeen kristillisten tietojen ja taitojen omaksumiseksi, mutta se on myös edellytys sille, että ajan myötä vanhempien ja lasten suhteet sekä yleisemmin iäkkäämpien ja nuorempien suhteet kehittyvät hengelliseksi ystävyydeksi. Silloin vanhemmat eivät pelkästään jaa hengellistä kokemustaan ja tietoaan lapsilleen, vaan he itsekin rikastuvat ja oppivat uutta lastensa hengellisestä kokemuksesta ja tiedosta. Näin syntyy suhde, jossa kumpikin sekä antaa että vastaanottaa.

Ihmetystä herättävät usein tapaukset, joissa hengellisten, kirkollisesti hyvin koulutettujen vanhempien lapset eivät tunne Evankeliumia, Kirkon elämää eivätkä jumalanpalveluksia; heissä on vain pieni uskon pilkahdus mutta hengellisen elämän lainalaisuudet ja käytännöt jäävät heille vieraiksi. Ne ovat ikään kuin isän tai äidin olemuksen erityispiirteitä, jotka ovat kuitenkin lapsilta pääosin piilossa - kuin hieman läpikuultavan verhon takana. Äiti kierteli kirkoissa, kävi pappien ja seurakunnan naisten luona, noudatti tiukasti paastoa, haaveili askeesista ja pidättyväisyydestä, mutta lapset kasvoivat hengellisessä mielessä villeiksi. He eivät tienneet eivätkä kuulleet juuri mitään siitä maailmasta, jossa heidän oma äitinsä yritti elää. Tässä tapauksessa kyse on joko eräänlaisesta hengellisestä egoismista ("pelastan itseni, mutta en välitä muista") tai väärästä uskonnollisesta ujoudesta. Tässä tosielämän tapauksessa nämä “muut” olivat omia lapsia. Valitettavasti tällaisia ​​esimerkkejä on monia. Pyhä Johannes Krysostomos sanoo: "Jos harjoitat vaikka korkeintakin viisautta, mutta et välitä muista kadotukseen joutuvista, sinulla ei tule olemaan minkäänlaista rohkeutta Jumalan edessä."

Uskovien vanhempien oikea asenne lapsiaan kohtaan voidaan ilmaista psalmin sanoilla: "Ylistäkää minun kanssani Herraa, kiittäkäämme yhdessä hänen nimeänsä." ( Ps. 33:4 ).

Perhe ja lapset ovat Jumalan ihmiselle antama pieni lauma. Siinä hän voi suorittaa apostolista palvelustehtäväänsä ja ohjata perhettään kohti Kristusta. Kodin apostolinen työ on aina ollut olennainen osa kirkon elämää. Ilman kodin apostolista työtä ei ole kodin seurakuntaa. Tämä työ on välttämätön nykyaikaisessa maallistuneessa maailmassa, mutta sen toteuttaminen on erityisen vaikeaa maissa, joissa uskovaisia ja ei-uskovaisia on vaikeata erottaa toisistaan. Tämä vaara uhkaa nyt myös meitä. (Tässä kirjoittaja viittaa 90-luvun Venäjän tilanteeseen. Kääntäjän huomio.)

Kodin apostolisesta työstä voidaan antaa lukuisia esimerkkejä apostolisista ajoista nykyaikaan saakka. Lainoppineen Basileioksen ja hänen vaimonsa Emmelian (IV vuosisata) kymmenestä lapsesta kolmesta pojasta tuli piispoja: Basileios Kesarealainen (tunnetaan nimellä Basileios Suuri, muistopäivä 1.1), Gregorios Nyssalainen (10.2.), Pietari Sebastialainen (9.1). Myös heidän kaksi tytärtään on luettu Pyhien joukkoon: Makrina (19.7.) ja Theosebia (10.1).

Pyhä Basileios Suuri kirjoitti: ”Sain ymmärryksen Jumalasta lapsuudessani siunatulta äidiltäni ja isoäidiltäni (Emmelia ja Makrina). Minut kasvatti isoäitini, jolta opin autuaan Gregorioksen (pyhä Gregorios Kappadokialainen) opetuksia, jotka hän säilytti muistissaan ja joita hän itse noudatti sekä opetti minuakin noudattamaan varhaisesta iästä lähtien, muovaten minua hurskauden opetuksen hengessä” (196. kirje neokesarealaisille). Isosisko Makrinalla oli suuri vaikutus pyhään Basileiokseen ja hänen veljiinsä.

Pyhän Basileioksen nuoruuden ystävä pyhä Gregorios Teologi sanoi Basileioksen hautajaispuheessa: "Ensimmäinen ikä: Basileios käärittiin kapaloihin ja siitä muodostettiin paras ja puhtain olento suuren isän johdolla... Tämän ohjauksen alaisena ihmeellinen Basileios opetteli tekoja ja sanoja, jotka molemmat kasvoivat hänessä ja vastasivat toinen toistaan. Ja kuinka hyödyllistä Basileiokselle olikaan, että hänellä oli kotonaan hyveen esikuva, jota seuratessa hän itsekin tuli pian täydelliseksi.. Pyhän Basileioksen asianajaja-isän Basileioksen vanhemmat piileskelivät metsissä seitsemän vuoden ajan Diocletianuksen vainojen vuosina. Hänen äitinsä Emmelia oli marttyyrin tytär. Toisessa ja kolmannessa sukupolvessa tämä perhe lahjoitti maailmalle vielä kaksi pyhää lisää.

Varhainen uskonnollinen kasvatus tässä perheessä tuli pääasiassa naisilta, mutta vanhemmalla iällä isällä oli suuri vaikutus lapsiin ja heidän ystäviinsä; hän jäi myös heidän ystävänsä Gregorios Teologin muistiin. Kun luet Basileios Suuren, hänen veljiensä ja sisarensa Makrinan kirjeitä ja puheita, tunnet viisautta täynnä olevan rakkauden tämän hämmästyttävän perheen jäsenten välillä. Isoveljen Basileioksen kuoleman jälkeen pyhä Gregorios Nyssalainen viimeisteli valmiiksi veljensä teoksen "Heksameron". Sisar Teosebia seurasi pyhää Gregoriosta maanpakoon jakaen hänen kanssaan kaikki maanpakolaisen elämän vaikeudet. Pyhän Gregorios Teologin teksteissä tulee ilmi rakkaus ja kunnioitus paitsi hänen opiskelutoveriaan Basileiosta myös tätä kasvattaneen perheen kaikkia jäseniä kohtaan.

"Emmelia kuoli", hän kirjoitti, "hän, joka antoi maailmalle valoiksi niin monta erinomaista lasta, poikia ja tyttäriä, avioituneita ja avioitumattomia; jonka lapset olivat hyveellisiä ja monilukuisia... Pyhä palkinto hurskaudestasi on sinun lastesi kunnia, lasten, joiden kanssa sinulla oli sama päämäärä".

Tässä perheessä, jossa kristillinen kasvatus oli elävää, ei ollut sukupolvien välistä kuilua.

Toinen pyhä nainen, Nonna (†374, muistopäivä 5. elokuuta), käänsi pakanallisen aviomiehensä kristilliseen uskoon, ja tästä tuli pappi ja sitten Naziansin kaupungin piispa (†374, muistopäivä 1. tammikuuta). Tämän perheen hurskassa ilmapiirissä kasvoi poika - suuri Kirkon opettaja Gregorios Teologi (muisto 25. tammikuuta). Eräässä vaiheessa sen jälkeen kun hänet oli vihitty Sasiman piispaksi, hän käytännössä toimi oman iäkkään isänsä apulaispiispana (Nazianoksessa). Monet hänen kirjeistään, muistiinpanoistaan ​​ja sanoistaan ​​huokuvat kirkasta rakkautta hänen vanhempiansa kohtaan. Kaksi kirkon piispaa - aviomies ja poika - ovat Pyhän Nonnan kodin apostolisen työn suuri hedelmä. Aviomiehensä piispan vihkimispäivänä hänet vihittiin diakonissaksi. Palveltuaan Kirkkoa pitkään yhdessä puolisonsa kanssa hän lähti tästä elämästä vain muutama kuukausi pyhän aviomiehensä jälkeen.

“Vaimonsa rukouksien ja ohjauksen avulla muodostui hän, hyvä paimen, ja vaimo näytti hyvän paimennettavan esimerkin”, kirjoittaa Gregorios Teologi. “Heidän avioliittonsa oli tasavertainen kunniassa, sopuisa ja yksimielinen, eikä vain ruumiillinen yhteys, vaan vielä enemmän yhteys hyveissä ja Jumalan yhteydessä.”

Monet merkittävät Venäjän kirkon piispat ja arvostetut hengelliset ohjaajat ovat olleet lähtöisin avioliitossa eläneestä ja leskeksi jääneestä papistosta. Perheen sisällä he kasvoivat paimeniksi, rukoilijoiksi ja saarnaajiksi. Naimisissa olleita pappeja ovat muun muassa isä Johannes Kronstadtilainen (Sergeev), isä Valentin Amfiteatrov, jonka saarnat hänen tyttärensä julkaisivat, ohjaajavanhus isä Aleksei Mechev, jonka kuoleman jälkeen hänen perustamaansa Maroseikan seurakuntaa johti hänen poikansa Sergei. Avioitunut oli myös hengellisen näkökyvyn omannut ihmeidentekijä isä Job Adomansky (†1924) Odessasta. Pyhä Innokenti Moskovalainen suoritti apostolisen urotyönsä pääosin Kaukoidässä, Aleuttien saaristossa ja Amerikassa, ja hän oli tuolloin naimisissa oleva pappi. Hänen avustajinaan olivat vaimo, pojat ja vävy. Leskeksi jääneiden pappien joukkoon kuului pyhä Patriarkka Hermogen ja ilmeisesti pyhä Makari, Moskovan ja koko Venäjän metropoliitta, jonka johdolla koottiin kuuluisa Suuri Synoksarion, joka slaavilaisessa perinteessä tunnetaan nimellä Makarin Cheti Menei (XVI vuosisata). Leskiä olivat Pietarin metropoliitta Anthony (Vatkovski), ensimmäinen uusmarttyyri Vladimir, Kiovan metropoliitta (Bogojavlenski), Leningradin metropoliitta Gregorij (Tšukov), erinomainen teologisten koulujen järjestäjä ja upea hierarkki. Leski oli myös äskettäin kuollut vahva rukoilija Tihvinän arkkipiispa Meliton, Leningradin hiippakunnan apulaispiispa (k. 1986). Leskien joukosta piispaksi vihittiin maailmankuulu kirurgi, professori V. F. Voino-Yasenetsky, arkkipiispa Luukas. Pappi Pavel Florenskylla oli perhe ja paljon lapsia, hänen nerokkuutensa tulee ilmi hänen teologisissa kirjoituksissa ja taideteoksissa, fysiikan ja matematiikan teoksissa sekä useiden teknisten ongelmien ratkaisemisessa. Tällaisista nimistä voidaan antaa monta muutakin esimerkkiä - he kaikki todistavat kristillisen Uuden testamentin avioliiton suuruudesta, pyhyydestä ja pelastuksellisesta merkityksestä.

Kodin apostolinen työ myötävaikutti kirkon merkittävien henkilöiden, merkittävien tiedemiesten, valtiomiesten ja yksinkertaisesti hyvien kristittyjen kasvuun. Nämä viimeiset esimerkit ovat erityisen tärkeitä kasvatuksen kannalta.

Jokainen, jolla on perhe ja lapsia, on kutsuttu kodin apostoliksi.

On surullista kuulla uskovaisten ja älykkäiden puolisoiden lapsilta sanat: "Vanhempani eivät voi antaa minulle uskonnollista opetusta" (viitaten sen perustasoon, eikä esimerkiksi pappis-koulutukseen). Mikä tahansa apostolinen työ, joka ravitsee hengellisesti kasvatettavaa, auttaa myös itse kasvattajaa kasvamaan. Keskustelut uskonnollisista aiheista pakottavat pohtimaan ja ymmärtämään monia hengellisen elämän kysymyksiä sekä laittamaan järjestykseen oma uskonnollinen tietämys.

Kaikkein tärkeintä on kääntää katse omaan itseensä, verrata saamaansa opetusta omaan elämäänsä, tarkastella sitä Evankeliumin käskyjen valossa. Apostoli Pietarin sanat koskevat kaikkia kristittyjä ja erityisesti vanhempia: ”Pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla” (1. Piet. 3:15).

Jotkut voivat puhua improvisoiden, kun taas toisten on valmistauduttava huolellisesti keskusteluihin lasten kanssa, tehtävä muistiinpanoja. Keskustelumateriaalia valittaessa on hyvä neuvotella kokeneempien ihmisten, rippi-isän, jonkun iältään vanhemman ihmisen kanssa ja vaihtaa kokemuksia ystävien keskuudessa.

On tärkeää, että kaikkia keskusteluita ja koko kirkollista elämää hallitsee rakkaus Jumalaa ja ihmisiä kohtaan. Perustan voivat muodostaa velvollisuudet, mutta ne eivät saa koskaan olla pelkkiä muodollisuuksia. Muodollisuuksien vangiksi jäävä asenne kirkollisessa elämässä tappaa uskon varsinkin lapsissa.

Tarkastellaanpa joitakin yleisiä kasvatukseen liittyviä kysymyksiä ja näkökohtia.

Kristus rukoili Viimeisellä Ehtoollisella: En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta” (Joh. 17:15). Lapsia täytyy kasvattaa torjumaan maailman pahuus - sen himot ja viettelykset, eikä lähtemään pois maailmasta. Heitä pitää kasvattaa kykeneviksi taistelemaan maailmaa vastaan omassa sydämessään, jotta he kykenisivät säilyttämään uskon epäuskon keskellä sekä puhtauden lian ja synnin keskellä. Tähän tarvitaan aktiivinen elävä usko ja rakkaus Kristusta ja ihmisiä kohtaan. Kristityn asenne maailmaa kohtaan pyhän Maksimos Tunnustajan mukaan pitäisi olla "ei tunteellinen, eikä tunteeton, vaan myötätuntoinen".

Kristitty on oman kansansa lapsi. Hän iloitsee sen iloista ja on surullinen sen suruista. Lasten keinotekoinen tai pakotettu eristäminen maailmasta voi johtaa henkiseen romahtamiseen siinä tilanteessa, kun maailman kuitenkin joutuu kohtaamaan. Samalla kuitenkin pitää olla havaittavissa selkeä raja: ”me ja maailma”. Tämän rajan pyyhkiminen johtaa moraalisiin lankeemuksiin ja uskon menettämiseen. Kyky nähdä tämä raja ja olla ylittämättä sitä on välttämätön edellytys kristitylle maailmassa ollessaan. Munkkeus ei ilmestynyt silloin, kun kristityt asuivat pakanallisessa maailmassa, vaan kun maailma, joka oli hyväksynyt kristinuskon sanoissa ja rituaaleissa, pysyi ei-kristillisenä omassa elämässään - raja maailman ja Kirkon välillä hämärtyi, Kristusta ja hengellistä elämää etsivät alkoivat lähteä erämaihin. Mutta olisiko kristinusko olemassa, jos apostolit lähtisivät pois maailmasta?

Kasvatuksen tehtävä on kylvää sydämiin kristinuskon siemen, avata se ilon ja elämän täyteytenä. Tehtävä on valmistaa lapsia niin, että he täysi-ikäisiksi tullessaan kokevat itsensä ennen kaikkea Kirkon jäseniksi – kaikilla elämän tantereilla. Ei riitä, että ihminen on uskova, hänen pitää olla myös kirkollinen: vain Kirkossa, osallistumalla sen jumalanpalveluksiin ja sakramentteihin, voit kiivetä hengellisiä tikapuita, lähestyä täydellistä hengellistä iloa ja löytää sydämessäsi täällä maan päällä Jumalan valtakunnan. Kristuksen sanan mukaan "Jumalan valtakunta on teissä" (Luuk. 17:21). Sitä ei voi välittää kasvatuksen kautta, se on Jumalan lahja niille, jotka etsivät totuutta puhtaalla sydämellä, mutta opetus voi raivata tien tämän lahjan vastaanottamiselle.

Kasvatuksen alkuvaiheet jäävät pääasiassa äidin harteille. Raskausaikaa tulisi sävyttää rukous ja hengellinen valppaus. Kokonainen joukko hurskaita vaimoja - Annasta, profeetta Samuelin äidistä, Annaan, Kaikkeinpyhimmän Neitsyen äitiin ja itse Jumalansynnyttäjään - voi olla raskaana olevan kristityn naisen silmien edessä. Imettäessä äiti siunaa vauvan ristinmerkillä ja sitten opettaa häntä tekemään ristinmerkin ennen syömistä. Yleensä äiti opettaa lapselle ensimmäiset rukoukset. Ajan myötä isän rooli alkaa kasvaa lasten ja etenkin poikien uskonnollisessa kasvatuksessa. Nuoruusvuosina isän maailmankuva voi vaikuttaa lapseen enemmän kuin äidin. Näihin asioihin vaikuttaa paljon isän ja äidin avioliittoa edeltävä elämä, heidän uskonnollinen valmistautuminen, heidän hengellinen taso ja luonteenpiirteet.

Ensimmäisistä elämän päivistä lähtien lapsia pitää siunata ristinmerkillä, ja kun he vähän kasvavat, heitä tulisi opettaa tekemään ristimerkki itsenäisesti sekä kunnioittamaan ikoneja, seisomaan hiljaa rukouksessa ennen ateriaa ja olemaan häiritsemättä aikuisten rukouksia muissa tilanteissa. Kristityllä tulee olla taito aloittaa päivänsä ristinmerkillä ja rukouksella; Jotkut papit neuvovat aloittamaan ja lopettamaan päivän suutelemalla kaularistiä. Lapsessa pitäisi kehittyä tietoisuus Jumalan olemassaolosta, Hänen Kaikkivaltiudestaan ja Rakkaudestaan. Lapselle pitäisi kehittyä oikea ymmärrys rukouksesta, ettei se ole pelkkä velvollisuus, vaan lapsessa pitäisi kehittyä elävä rukouksen tarve. Tämä vaatii vanhempien vaivannäköä kasvatuksessa, heidän esimerkkiään ja heidän rukouksiaan lapsen puolesta.

Lapsi oppii toistamaan perässä ensimmäiset rukoukset heti, kun hän oppi puhumaan: "Herra, armahda" tai "Herra, auta meitä". Samoin hän oppii rukouksen perheenjäsenten puolesta: "Herra, varjele isää, äitiä, isoäitiä, veljeä” jne.; "Kiitos, Herra, hyvästä päivästä, suo minulle hyvä yö" jne. Sitten tulee opetella "Isä meidän" rukous, jota lapsi jonkin ajan kuluttua alkaa lukemaan ääneen kaikkien puolesta ennen syömistä. "Isä meidän" jälkeen voi opetella rukouksia "Taivaallinen Kuningas", "Kaikkeinpyhin Kolminaisuus", "Sinun luoksesi, ihmisiärakastava...". Näin kasvatetaan pikkuhiljaa (mutta ei uuvuttavasti) aamun ja illan rukoussääntöä. Iltarukouksista ensimmäisten joukossa tulisi olla rukous "Herra, meidän Jumalamme! Anna minulle sinun hyvyytesi ja rakkautesi tähden anteeksi syntini…". Pikkulapsille rukouksen merkityksen painopiste tulisi asettaa sen toiseen osaan: "Anna minulle rauhallinen ja levollinen uni. Lähetä enkelisi..." Yleensä lapsille opetetaan Jumalanäidille osoitetut rukoukset: "Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä pelasta meidät", "Iloitse Jumalanäiti”, sekä kääntymään rukouksessa oman suojeluspyhän puoleen.

Monet päivittäisistä rukouksistamme ovat lapsille vaikeasti ymmärrettäviä. Olisi hyvä valita lyhyitä rukouksia, jotka ovat lapsille sopivia. Rukousten pitäisi lähteä ymmärryksestä ja tunteesta, joten niiden merkitys on selitettävä lapsille. Lapsilla on hämmästyttävä kyky ymmärtää rukouksen olemus (ousios), vaikka he eivät kykenisikään selittämään sen yksittäisten sanojen merkitystä. Joissakin perheissä lapset mielellään suorittavat aamu- ja iltarukoussäännön veisaten.

On tärkeää opettaa lapsia käymään kirkossa ja käyttäytymään siellä oikealla tavalla. Kirkossa käynti pitäisi olla iloinen juhla, mutta ei harvinainen tapahtuma. Sen ei pitäisi olla lapselle rasittavaa, joten vain osan palvelusta voi seistä hänen kanssaan. Esimerkiksi vigiliasta voi lähteä kotiin öljyvoitelun jälkeen, Liturgiaan voi tulla vasta uskovien liturgiaan, lisäämällä vähitellen jumalanpalveluksessa vietettyä aikaa. On hyödyllistä kertoa ikoneista, muttei ylikuormittaa pientä lasta tiedolla. On parempi, että lapsi itse kysyisi ikoneista, kirkkoarkkitehtuurin elementeistä ja jumalanpalveluksesta. Mutta lasta on johdatettava tähän omilla kertomuksilla. Lapsen käsitys rukouksesta ja temppelistä riippuu pitkälti vanhempien asenteesta niitä kohtaan.